tiistai 25. tammikuuta 2011

Kiireistä koiranelämää ;-)

Heipä hei pitkästä aikaa!

On mukamas pitänyt niin kiirettä, ettei blogiaan ole ehtinyt päivittämään. Meillä on juhlittu 5-vuotissynttäreitä ja olipa viime viikonloppuna isännän isän eli papan 70-vuotissynttäritkin. Mielestäni ne oli ihan huippukivat juhlat, ainakin lahja oli kiva. Pappa sai nimittäin lahjaksi lapsiltaan ja näiden perheiltä oman koiranpennun, Jackrusselin terrierin tottakai. Lahja oli siis täysi yllätys. Tämä itseäni puolitoista kuukautta nuorempi koirapoika tuli meille perjantaina ja heti meillä synkkasi, murinaa ja ärinää pidettiin, juostiin ja pyörittiin. Nukuttiin yö kyllä rinta rinnan samassa kopassa. Kovasti suloinen tuo koirapoika on, ja nimeltään siis Papu.


Papu nukkui vielä meillä toisenkin yön, kunnes viime sunnuntaina muutti papan luokse. Ja kaikki on mennyt juuri niin hyvin kuin vain meiltä Jackrusseleilta voi odottaa =).

Mutta kyllä tuo touhuaminen kaverin kanssa otti voimille, näin kaikkeni antaneena otin iltapäivätirsoja sunnuntaina kuumeisen Sennin katsoessa lasten ohjelmia, ihanaa.



Kotiväkikin oli hetken tyytyväisiä, kun luulivat, että rauhoitun parissa päivässä, pelkkää harhaa. Tänään on taas vauhtia riittänyt nukenvaunujen perässä juosten ja vähän muutenkin.

Eiköhän tämä bloggailu tästä taas tokene, kun saadaan vähän enemmän päivänvaloa. Kun meikästä ei kuulemma saa oikein hyviä kuvia, kun tuo pää on niin musta. Pitäisi olla vähän valoisampaa tai jotain.

Mutta oikein mukavaa jatkoa kaikille, palaillaan


ps. paljon kävijöitä täällä on ollut, vaikkei päivityksiä ole viime aikoina tullut. Kommentit olisivat tosi kivoja, hei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätät viestin käynnistäsi! Wuh, wuh ja mjauu...