sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Touhua ja hääräystä

Heipä hei pitkästä aikaa!

Ihan ekaksi kiitokset kaikille täällä vierailleille ja kommenttia jättäneille. Lode: nähdään jouluna ;-))

Kyllä tämä koiran elämä on aikas kiireistä. Kun ei tiedä missä nukkuis ja miten päin. Sylissä on oikeastaan paras paikka, mutta isäntäväki ei tätä oikein aina tahdo ymmärtää. Emännän tekemä torkkupeitto on kyllä minun mieleeni, siihen jää tosi kivasti hampaatkin kiinni.



Olen myös hieman opetellut hihnassa kulkemista, mutta se on jotain aivan käsittämättömän kamalaa. Tänään nuo mokomat huijasivat minua herkkupaloilla. Sain kyllä paljon kehuja ja rapsutuksiakin, kun osasin pienen matkaa kävellä hihnassa jarruttamatta.

Ulkonakin viihdyn päivä päivältä enemmän. Harmi kun tuli noin kovat pakkaset, meikäläisen tassut jäätyy ihan älyttömän äkkiä. Lauantaina kävin ensimmäisellä kyläreissulla. Papan luokse matkustimme autolla ja minä tietenkin ekaa kertaa kuljetuskopassani. Kehuivat taas, kuinka hienosti olin sekä autossa että papalla.



Lauantai-illan lopuksi jouduin suihkuun. Se oli myös aikamoinen koettelemus, vaikka muuten tykkäänkin suihkun alla juoksennella silloin kun muut peseytyvät. Mutta olin kuulemma reipas siinäkin hommassa, vaikka välillä juoksin saunaan lauteiden alle piiloon.

Ensi viikolla on vuorossa joku ihmeen matokuuri ja vielä ennen joulua rokotus. Voi harmi, kun en tiedä mitä ne tarkoittavat. Kerron niistä sitten toisella kertaa.

Eipä kai tässä tällä kertaa tämän kummempia, palaillaan, hau hau!


4 kommenttia:

  1. Voi kun suloisia kuvia, näytät kyllä melkoiselta veijarilta, täytyy tulla katsomaan sinua, jospa vaikka ensi viikonloppuna?

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa vaan! Ottakaa Turo mukaan!

    VastaaPoista
  3. Oletteko ihan varmoja tuosta Turon tulosta ;)?
    Katsotaan mahtuuko mukaan kaikkien paperien kanssa... Kiitos, luultavasti sunnuntaina poiketaan, ollaan vielä yhteydessä!

    VastaaPoista
  4. Hyvää joulua Velmulle :)

    T: Liisa

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät viestin käynnistäsi! Wuh, wuh ja mjauu...