Täällä ollaan...

Piiitkästä, piiitkästä aikaa taas täällä, morjesta vaan. On tää koiran elämä niin kiireistä, ettei meinaa ehtiä tätä sosiaalista mediaa ylläpitää lainkaan. Mutta nyt täällä ollaan.

Jos totta puhutaan, niin mitään ihmeempiä ei oo tapahtunut. Joulu tuli ja meni, ja vuosikin vaihtui. Joulu meni reippaanlaisesti Papun kanssa. Pari joululahjalelua saatiin aattoillan aikana jo rikki. Miten ne tekeekin koirille niin surkeita leluja, ettei ne kestä mitään. Mullakaan ei oo tällä hetkellä yhtään ehjää lelua, vain rikkinäisiä. Ja niitä rikkinäisiä onkin sitten aika paljon.

Uutena vuotena en ollut moksiskaan rakettien paukuttelusta. Tosin ei mua ulos otettu, kun pauke oli kovimmillaan. Ihan hyvä ehkä niin.

Pari viikko sitten tutustuin tämän huusholliin edelliseen karvakamuun Havannankoira Eetuun. Eetu viettää rauhallisempia eläkepäivä Tampereella. Eläkeläis-Eetu täyttää maaliskuussa komiat 11 vuotta. Kovasti rauhallinen koira se oli, mutta kyllä me vähän painittiinkin. Isäntäväki kyllä piteli sitä paljon sylissä, ja se sai jostain kumman syystä nukkua myös sohvalla. Musta lähtee kuulemma karvaa, Eetusta ei. No, mä saankin nykyään nukkua Sennin sängyssä eli nou hätä. Ja Eetu joutu parturiin, mun ei tarvii koskaan...

Onneksi nuo pakkaset on hellittänyt, ja aurinkokin välillä pilkahtaa. Kyllä tällainen pikkuinen poikakoira vaan nauttii tällaisista ulkoilukeleistä. Kuka siellä pakkasessa viitsii tassujaan palelluttaa...

Tähän loppuun vielä kuvia Eetun vierailusta sekä tämän päivän ulkoilusta.

Yritän skarpata ja postailla vähän useammin. Mutta nyt moro, täytyy lähteä Sennin viereen.