lauantai 2. maaliskuuta 2013

Leikiksi meni

Saatiin Kipalta ja dogeilta aikaa sitten hassun hauska haaste, jossa pitää esitellä koiran lempparilelut, -leikit ja mahdolliset temput. Ja koska tässä blogissa häärää myös Tyyne, me päätettiin laajentaa tämä haaste myös kissan touhuihin.

Aloitetaas lempparileluilla. Meillä lelujen säilytyspaikka on eteisen lipaston alin laatikko. Sieltä toi isäntäväki antaa meille noita leluja, jos ne muistaa. Meidän pelastus on kyllä Senni, joka välillä tyhjentää koko laatikon meidän iloksi.

Aah, mun ihanat räsyt <3

Anna kun mäkin katon!

Heitä äkkiä tänne niitä leluja, ennenkuin laatikko laitetaan kiinni!

Tässä sitten Velmun leluja. Parhaiten säilynyt lelu taitaa olla tuo Kongi. Onhan sekin vähän repaleinen, mutta ei tarpeeksi. Tuo vihreä räsy on mun viime lokakuinen synttärilahjani. Se oli varmaan parin viikon jälkeen jo tuollainen. Kannattaa muuten käydä lukemassa Selman blogista ohjeet russeleille pehmoleluilla leikkimiseen. Kyllä Selma tietää :). Ja toi lankaluukin on aika ehjä. Se ei oo yhtään mielenkiintoinen, kun siitä ei kunnolla saa mitään irti. Kuvasta puuttuu muuten tennispallo. Sekin on kyllä pitkään ollut ja on edelleen ehjä. Ja sitä mä jaksan noutaa ja tuoda vaikka kuinka kauan. Kumma kun kukaan ei jaksa kauheen kauaa mulle heitellä sitä palloa...



Ja sitten Tyynen leluja. Harvoinpa noilla tulee leikittyä. Kaikkein paras leikkiaika on tietenkin yöllä. Ja mielellään toi rikkinäinen pallo (siis toi oikealla alanurkassa on pallo), mikä helisee ja kolisee kun sitä heittelee... Tuon vaaleanpunaisen pallon emäntä teki mulle ensimmäiseksi leluksi silloin vuosi sitten, kun tänne tulin. Velmu kyllä tykkäs enemmän tuosta pallosta ja mä taas vihreästä narusta. Naru on mennyt jo aikoja sitten poikki. Mutta kyllä me saatiinkiin kiva yhteinen leikki aikaiseksi.


Lempparileikkejähän on vaikka kuinka. Pääasiassa päätön riehuminen.

Kesällä tietenkin uiminen on kivaa, yleensä kepin perässä. En mä kuitenkaan oma-aloitteisesti järveen mee.


Talvella umpihaki on hauskaa. Sinne mut heitetään pehmoiseen lumeen ja mä yritän sieltä kömpiä pois. Kyllä mä sitten olenkin tämän leikin jälkeen väsynyt. Vai onkohan se tarkoituskin...


Ja kukkulan kuningas....


Ja tässä sitten hengenvetoa järsimisen lomassa. Ja tulee ihanaa silppua!


Tyynen lempileikkeihin kuuluu lähinnä Velmun jahtaaminen muun saaliin puutteessa. Kesällä onneksi löytyy muutakin jahdattavaa. Toki öisinkin löytyy saalista, yleensä villasukkia, nuken vaatteita jne. Mutta eihän kukaan ole silloin ottamassa kuvaa. Vaikka kyllä kaikki kuulee, kun olen saaliin löytänyt. Pidän ihan varmasti sellaisen mourunan, että kaikki kylän kollitkin kalpenee.



No okei, kyllä mä välillä innostun hippiäisten ja päästäisten ollessa hukkateillä leikkimään oman punatulkun kanssa.



Kavereita meillä ei paljon ole. Papan Papu käy silloin tällöin, lähinnä Velmun kaverina.


Onneksi kuitenkin ollaan toistemme parhaat kaverit :)

Koska tämä haaste on jo tainnut kiertää kaikki russelit, laitamme tämän nyt Sulolle ja Reinolle keltaiseen taloon sekä Eenan ihkuille kissoille.

Palaillaan taas! Voikaahan paksusti kaikki karvakamut ja niiden isäntäväki!


5 kommenttia:

  1. WAU - ihka oma lelulaatikko. Hih, etenkin sun lelut Velmu on aikas kaluttuja. :D Ihana tuo uintikuva!

    P.S. Oon yrittäny lähettää teiän emännälle postia...onkohan tullut perille? ;)

    VastaaPoista
  2. Vähänhän noi on etten sanois kulahtaneita. Mutta vinkata saa, jos löytää russelin kestävän pehmolelun ..

    Mami laittoi sulle illalla postia :)

    VastaaPoista
  3. Ihanasti teilläkin on leluja!! Palasiksi vaan, sanoisi HOO Moilanen kaikkien lelujen kauhu. Meillä kestää parhaiten ruotsalaisen huonekalu+roinamammutin Råtat. Hännät syödään ekaksi mutta..muuten ne kestää Allilta HOOlle. Terveisiä ja rapsuja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä vihjaista emännälle, että pikku retki ruåttalaiseen olis paikallaan...

      Poista
  4. Täytyypä ottaa haaste vastaan ja avata noiden meidän karvaisten sekä yhden karvattoman kattien parhaat leikit seuraavassa blogipostauksessa. :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät viestin käynnistäsi! Wuh, wuh ja mjauu...