sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Ystävykset

Heipä hei vaan pitkästä aikaa täältä Velmun ja Tyynen blogista. Tänään linjoilla on näiden karvakamujen emäntä. Karvakamut ovat juuri parhaillaan Sennin huoneessa paijattavana, koska Senni oli yhden yön erossa kavereistaan ;-).

Elämä näiden kahden karvakorvan kanssa on mennyt suht mallikkaasti. Kaverukset tulevat toimeen hyvin. Yleensä kun toinen hakee toista leikkiin, toinen yrittää esittää ettei kiinnostaisi. Mutta kohta on painimatsit meneillään. Mikäli Velmu käy liian kovakouraiseksi Tyyneä kohtaan (eli Tyynen pää on kokonaan Velmun syyssä), Tyyne yleensä parkaisee ja käyttää vikkeliä tassujaan kera kynsien. Hetkeksi meno rauhoittuu, jatkuakseen kohta samanmoisena.

Paljonhan nuo elukat touhuavat yksikseenkin. Tyyne varsinkin ehtii paljon, tosin kaikki ei aina niin emännän mieleen. Esim. verhoissa roikkuminen, sohvien raapiminen, lamppujen pudottaminen, kukkien syönti tai tapetin repiminen.

Näin meillä köllöteltiin silloin helmikuulla, kun Tyyne oli ollut meillä vasta yhden päivän.



Ja näin myös on hyvä olla...





Tässä kuvasarjaa, kuinka Tyyne hoitaa Velmua, joka on mennyt tuulikaapin lattialle lämmittelemään auringonpaisteeseen:





Ja loppujen lopuksi käy näin... eli leikki alkakoon!


Ja koska Tyyne pääsee sohvalle ja pöydille, pitihän sen Velmunkin kerran päästä sohvalle päikkäreille.


Velmu saakin nukkua yönsä Sennin sängyssä, Tyyne joutuu etsimään makuupaikkansa jostain muualta eli vähän tasoitusta...

Jottei nyt ihan mahdottoman pitkä postaus tulisi, niin jatketaan mahdollisimman pian uudestaan. Moikka!

4 kommenttia:

  1. IHANAT Velmu ja Tyyne! Parhaimmat kaverukset. Ensin ei meninattu uskoa tuota "kissan pää koiran suussa"-juttua mutta onneksi oli faktaa alepana. Huippua että ootte löytäneet yhteisen sävelen. Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos visiitistä Alli ja Veli! No onneksi oli tosiaan tuota kuvamateriaalia :D

      Poista
  2. Nuo päiväunet näyttävät ihan kahdedittavilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä kissan ja koiran elämä on aika "hohdokasta", kun vertaa tohon isäntäperheeseen. Koko ajan ne häärää jotain ;-)

      Poista

Kiitos, kun jätät viestin käynnistäsi! Wuh, wuh ja mjauu...